Kun harkitset cane corson harkintaa, tutustu mahdollisuuksien mukaan rodun edustajiin ja ota seuraavaksi yhteyttä kasvattajiin. Kasvattajan kokemuksen ja osaamisen arvoa ei pidä vähätellä. Kun valitset rotuun perehtyneen, vastuullisen kasvattajan, valitset samalla hyviä lähtökohtia tulevan pentusi elämälle.
Kasvattaja auttaa sinua ratkaisemaan, millainen pentu olisi sopiva juuri sinulle. Corson pennun tulee olla reipas ja avoin. Älä valitse pentua pelkän ulkomuodon perusteella, vaan tarkkaile pentuja ja kysele kasvattajalta kunkin pennun luonteesta. Pentueen rämäpäisin, itsevarma ja mitään pelkäämätön urospentu ei ole paras valinta ensikertalaiselle, toisaalta rauhallisin ei välttämättä täytä harrastuskoiraa haaveilevan odotteita.

Cane Corso Club Finland ry:n jäsenkasvattajilla on pitkä kokemus rodun parissa. Lisäksi kasvattajamme tekevät yhteistyötä tuottaakseen terveitä, rotumääritelmän mukaisia cane corsoja. Voit pyytää apua tai lisätietoja kasvattajiltamme ja yhdistyksen toimihenkilöiltä. Kannustamme sinua myös liittymään yhdistykseemme, jolloin pääset mukaan jäsenryhmiimme ja saat koko yhteisön tarjoaman tuen, jäsenlehden sekä muut jäsenedut.
Kasvattajat
Crazy Cajaro
Tiina Autio, Haapajärvi
crazycajaro@gmail.com
CRAZY CAJARO | Facebook
FlyBlackAngel
Heidi Porttikallio, Kärkölä
flyblackangelkennel@gmail.com
FlyBlackAngel
Gianpaw’s
Satu Pörsti, Pori
p. 044 5258741
info.giantpaw@gmail.com
Mutakuonon
Sari Nygren, Lieksa
p. 045 6199156
mutakuonon@gmail.com
Mutakuonon Kennel | Facebook
Quiet Champions
Arja Pyykkö, Hyryoja, Ii
arjapyykkoquiet@gmail.com
Facebook: Quiet Champions
Rodog’s
Piia Tahvanainen, Yli-Ii
kennelrodogs@hotmail.fi
www.kennelrodogs.fi
Shenkkin
Anna Ehrstedt, Espoo
puh. 0449825916
cane.corso.italianos@gmail.com
Super Play’s
Mervi Raisaari, Nurmijärvi
mervi.raisaaari@kolumbus.fi
Super Play’s
Torahampaan
Ninna Pekkonen, Savitaipale
torahampaan@outlook.com
Facebook
Varjoneva
Katja Leinonen, Runni
www.varjoneva.net
