Kestäviä koiria, kestävää toimintaa: logotuotteet kiertotalouden ehdoin

Kestävyys liittyy lukuisiin asioihin arjessamme ja on yleensä toivottava ominaisuus. Kun jokin on kestävä, ts. luja tai sitkeä, se yleensä kestää enemmän ja paremmin. Koiran varusteet tai lelut voivat olla kestäviä, mutta myös koiralta itseltään toivotaan kestävyyttä. Koiran odotetaan kestävän käsittelyä, harjoituksia ja erilaisia arjen tilanteita.

Kun kestävyydestä puhutaan luontoon ja ympäristöön liittyen,  kyse on yleensä luonnon ja yhteiskunnan säilymisestä elinkelpoisina. Kehityksen ajatellaan olevan kestävää, kun toiminnalla taataan puhtaan ja monipuolisen luonnon säilyminen.  Käytännössä ympäristövastuun huomiointi näkyy mm. energiatehokkuuden kautta sekä liikkumista ja luonnonvarojen käyttöä koskevissa ratkaisuissa.  Virtuaalisiin kokouksiin siirtyminen on jo tuonut suoranaisia taloudellisia ja ympäristöön liittyviä hyötyjä, kun ihmisten tarve liikkua paikasta toiseen fyysisesti on vähentynyt. 

Cane Corso Club Finland ry haluaa toimia eettisesti kestävästi ja kantaen vastuun ympäristöstä myös koulutuskenttien ulkopuolella. Vaateteollisuuden taakkana on usein raskas ympäristöjalanjälki ja tuottamisen arvoketjuun littyvät ihmisoikeusongelmat.  Kun etsimme kauppapaikkaa, josta jäsenet voisivat milloin tahansa tilata haluamiaan tekstiilejä yhdistyksen logolla, halusimme löytää kiertotalouden periaatteilla toimivan alustan. Näin yhdistyksemme logolla varusteltu tekstiili on suunniteltu kestäväksi ja kierrätettäväksi. Kumppanimme (Teemill) toiminnassa käytetään uusiutuvaa energia ja energiatehokkaita tuotantorobotteja. Vaatteet valmistetaan luomupuuvillasta. Muovijätettä vähennetään valmistamalla tuotteet ja pakkaukset ilman muovia.

Ratkaisun ympäristöhyötyjä ovat pienemmät päästöt, pienempi muovijätteen määrä ja pienempi vedenkulutus. Emme hanki kestämättömästä puuvillasta valmistettuja kertakäyttövaatteita varastoon emmekä osta tekstiilejä lähteistä, joissa ne olisi tuotettu huonoissa työolosuhteissa. Teemillin tehdas Isossa-Britanniassa painaa ja toimittaa tuotteet suoraan tilausten perusteella. Jokainen vaatekappale on suunniteltu alusta lähtien kierrätettäväksi kulumisen jälkeen (esim. painokuvissa on helposti poistettavaa, vaikkakin kalliimpaa mustetta). 

Palvelu on tarkoitettu ensijaisesti palvelemaan hyvin jäseniä ja yhdistys ei tuota palvelulla itselleen tuloa. Vaikka Teemillin kauppapaikka on avoinna 24/7, tulemme jatkossakin tekemään myös ryhmätilauksia huppareista ja painamaan ne suoraan Suomessa. Kaikesta tästä tiedotamme jäseniä erikseen uutiskirjeissä, yhdistyksen lehdessä ja jäsenten FB-ryhmässä.


Kiinnostuitko toiminnastamme?
Etkö ole vielä jäsen?

Hae jäseneksi täältä!

Siirry ylös